8/31/2012

like a feather on my skin

Vielä yksi feikkitatuointi, joka on saatu faketattoos.se -nettikaupasta.  Höyhen tatuointi onkin sellainen mitä olen oikeastikin miettinyt yhtenä vaihtoehtona. Siksi tämä oli juuri sopiva testattava, että näki vähän miltä se voisi mahdollisesti näyttää. Minä ainakin tykkään!

8/30/2012

bad luck kicks in

Laukku tarve senkun kasvaa vaan ja minä se en vain osaa päättää. Tänään vihdoin kuitenkin ajattelin että tilaan tuon kuvan laukun Chapnlle:sta, kun olin sitä katsellut jo joskus aiemmin. Mutta taas kun sain vihdoinkin tehtyä jonkinlaisen päätöksen, niin laukku on loppuun myyty.. ainakin tällä hetkellä. This is so my luck! Parempaa tuuria odotellessa..

8/29/2012

and i wish, i could press reset and feel that feeling again

Onneksi on keksitty neuleet, niin ei tarvitse vielä täysin luopua shortseista. Neule kaveriksi shortseille, niin hyvin pärjää. Illalla alkoi olla jo sen verran hämärää, että kameran oma salama ei enää ihan riittänyt.. taidan tosissani harkita erillisen salaman hankkimista tuohon kameraan. Mutta asiasta toiseen.. mitä tekisinkään ilman ihanaa pikkusiskoani <3 span="span">

8/28/2012

Venice fall

Venice fall lookbook.

8/26/2012

have to have

Ostoslistalta löytyy nyt syksyn saapuessa taas vaikka ja mitä. Tässä vain muutama juttu mitkä haluisin saada hankittua. Leopardi vyö, valkoinen jakku/takki, valkoinen paitapusero mustilla yksityiskohdilla ja Michael Kors:n kullan värinen rannekello. Paitapuseroita minulla taitaa tosin olla ehkä jo vähän liikaakin, mutta aina niitä mahtuu lisää siltikin.

8/25/2012

Balmain fall & winter 2012-13

Balmain syksy ja talvi 2012-13. Nahkaa ja samettia. Leveät olkapäät, matala vytärö ja kultaiset asusteet. Minä ainakin tykkään, vaikkakin nuo leveät hartiat ei ehkä istu parhaiten minun lyhyeen varteeni. Mutta pitemmille ihmisille sopii aivan varmasti.

8/21/2012

Seize the day

En siis vieläkään ole käynyt laitattamassa oikeaa tatuointia. Tämäkin feikkitatuointi on faketattoos.se -sivulta saatu. Pienoinen tatuointi kuume olisi, mutta katsotaan nyt uskaltautuuko sitä koskaan oikeasti ottamaan.

8/20/2012

you got me open, like a book you´re a poet and now you’re rewriting my history

 mekko / zara, kengät / asos, laukku / ebay, korut / h&m

8/18/2012

cuz you've been hurt before, I can see it in your eyes

Asukuvat eiliseltä. Ihanan lämmin on taas ollut, niin tarkenee shortseissakin. Ensi viikolla alkaakin sitten kuulemma syksy. Täytyy siis nauttia näistä shortsikeleistä kun vielä pystyy. Mutta nyt jatkan lauantai-illan nauttimisesta huipussa seurassa. Kivaa viikonloppua ihanat!

8/16/2012

my heart skipped a beat

Autumn inspiration. Blazers, jeans, antique look jewelry, leopard..

8/14/2012

one of the best day ever

Viime lauantaina tosiaan juhlittiin isoveljen häitä ja ei voi muuta sanoa kuin että ihanat juhlat oli. Tiedättekö kun on sellaisia päiviä jotka haluaisi elää uudelleen, tuo oli ehdottomasti sellainen! Kuvassa näkyy väsyneen juhlijan asu. Teinkin kengille vielä viime hetken tuunauksen, ja vedin niihin tuollaisen glitteri pinnan. Glitterikorkkarit oli siis tarkoitus ostaakin kyseiseen juhlaan, mutta lähdin vähän turhan myöhään suunnittelemaan niiden tilaamista. Ihan kivat tuli noistakin loppujen lopuksi.

8/13/2012

zara autumn 2012

Zaran syksy lookbook näyttää ihanalta. Tuossa kylläkin vain minun suosikkini sieltä. Aika mustanpuhuvaa, mutta siltähän se syksy ja talvi yleensä näyttää. Mutta tykkään siitä silti tosi paljon. Jotain kivaa on keksittävä syksynkin tulossa ja ihanat syysvaatteet on niitä harvoja asioita.

8/10/2012

take another step, don’t give up on me just yet

Kiitos ihanan pikkusiskon, sain taas asukuvat otettua.  Tuossa nuo Zaran boyfriend farkut, joita itse hieman tuunailin tuossa alkukesästä. Tänään onkin ollut tosi pitkä päivä, omien töiden lisäksi on käyty valmistelemassa isoveljen huomenna juhlittavia häitä. Nyt taidan painua jo petiin keräämään voimia huomista varten..

8/08/2012

shoes are a girl's best friend

En haluaisi ajatellakaan sitä tosiasiaa, että lähestytään syksyä taas kovaa vauhtia. Haluaisin vaan jatkaa kesäkenkien ihailua ja hankkimista. Mutta pakko ajatella realistisesti, että ei niitä enää kannata hankkia. Mutta kun uusia kenkiä kuitenkin haluaa, on käännettävä katse syksyn kenkiin..
Nyt alkusyksystä kun vielä pystyy välillä käyttämään shortseja, niin tuollaiset over the knee-saappaat olisi aika unelmat siihen kaveriksi.

Tästä tulikin mieleen, kumpa olisikin niin ihana tilanne että olisi mahdollista ostaa kaikki kengät jotka haluaisi. Joillekin sekin vain on mahdollista.. http://www.pokerlistings.fi/pokeriammattilainen-joutuu-oikeuteen-vaimon-kenkaekokoelman-vuoksi-69791

8/07/2012

black dress

Tässä vielä yksi Tallinnan ostoksista, tämäkin Zarasta. Ajattelin että ehkä tämä mekko voisi korvata sen virkatun mekon, kun en nyt sellaista mieleistä oikein löytänyt mistään. Mekko ei ihan pääse edukseen kuvassa, paremman kuvan siitä saa sitten asukuvassa myöhemmin. Kunhan nyt ei kelit ihan niin kylmäksi yltyisi, ettei tuota mekkoa voisi käyttää vaikka bootsien ja nahkarotsin kanssa. Ostin Zarasta myös yhdet revityt farkut, mutta ne odottaa hieman kavennusta vielä.

8/06/2012

cause I'm ready to be like the olden days when commitment was golden

Tälle viikonlopulle onkin jotain tosi kivaa tiedossa, isoveli menee nimittäin naimisiin lauantaina. Saa taas pitkästä aikaa pukea jotain kivaa päälle. Olin tosin taas vähän myöhässä liikenteessä asian suhteen, kun en kerennyt edes hankkimaan sellaisia kenkiä mitkä olisin halunnut. Mutta pidemmittä puheitta, ajattelin esitellä asusteet jotka laitan kyseiseen juhlaan. Yllättäen korut ovat kullan väriset, eikä hopeiset, niinkuin yleensä minulla on. Toivottavasti saan otettua sitten lauantaina kuvaa ihan koko juhla-asusta..

8/04/2012

tweed blazer

Kuvista voikin jo arvata mikä on nyt päässyt minulla ostoslistalle? Kyllä, tweed jakku. Vaikkei tuo jakku olekaan varsinaisesti ihan minun tyyliseni, niin jostain syystä ihastuin siihen kun sellaista sovitin viime viikolla. Kyseinen jakku on aika "hieno", siksi ajattelinkin että se olisi kivoin yhdistää sitten vaikka revittyihin farkkuihin tai nahkahousuihin, sekä nyt kesällä vastaavasti farkku- ja nahkashortseihin. Katsotaan mistä löydän sen eniten itseni näköisen tweed jakun..

8/01/2012

we should feel lucky we can say... we've always got yesterday

Tässä asukuvaa eiliseltä.. Nuo H&M:n keltaiset farkkushortsit olikin meinannut ihan unohtua tuonne kaappiin. Onneksi eilen muistin kyseiset shortsit, ne on nimittäin kivan ulkonäön lisäksi myös tosi hyvät päällä. Kuvassa näkyy myös yksi Tallinnan reissun ostoksista, mustat ballerinat hopeisella kärjellä.