1/24/2017

New week

Uusi viikko taas pyörähti käyntiin, hieman haikein mielin kivan viikonlopun jälkeen. Laivareissu meni hujauksessa ohi, niinkuin koko viikonloppu muutenkin, pääasia silti että oli hauskaa. Tukholmassa olisi tosiaan toivonut olevan vähän enemmän aikaa kierrellä ja katsella kaupunkia, mutta toiste sitten paremmalla ajalla. Tällä kertaa aika meni aika pitkälti kaupat läpi juosten. Vain pari alelöytöä tarttui kaupoilta mukaan, mutta eipä minulla varsinaista ostoslistaa reissulle ollutkaan. Uusi viikko tuntui taas raskaalta aloittaa, mutta siihen on vain koitettava asennoitua eri tavalla. Omasta asenteestahan nämä on enimmäkseen kiinni, vaikkei siltä aina tunnukaan. Kai se oman asenteen muuttaminen vain on välillä aika työlästä. Päätin juuri että tästä tulee hyvä viikko, siinä on paljon potentiaalia.

Ei kommentteja: