6/10/2010

maximal

Tietty tänään oli ihana ja oikeasti jopa lämmin keli pitkästä aikaa, kun minulla oli töitä. En siis kauheammin kerennyt nauttia siitä, ainakaan siten kuin olisin halunnut, eli aurinkoa ottaen. Vaikka kesä onkin vasta aluillaan, niin tuntuu jo nyt että kesä lipuu ohi ennenkuin kerkeän kunnolla aurinkoa ottamaankaan. Anyways, nyt yhteen pieneen ilon aiheeseen.. sain tänään vihdoinkin sen H&M:n mustan maximekon. Oli sitä jo odoteltukin ja täytyy sanoa että tykkään, vaikka mielestäni ne edelleenkin näyttävät parhaalta pitkien ihmisten päällä.
Pahoittelen viime aikaisten kuvien suht huonoa laatua, mutta se johtuu ihan vain siitä, että olen joutunut ottamaan kuvat sisällä ja itselaukaisimella. Eli tarkennusta ei pahemmin tapahdu ja valotus on huono. Bare with me.

Maksimekon kanssa menee kivasti tuo metallivyö, jonka joskus ostin Zarasta. Saan sillä myös hieman nostettua mekkoa ylöspäin, on nimittäin tosiaankin maksimaalisen pitkä mekko, minulle ainakin.

Tykkään tästä mekosta tosi paljon, mutta edelleen mietin että olenko kuitenkin liian lyhyt runkoinen tuollaiseen. Ja että tulisiko tuota käytettyä.. tosin meneehän tuo vaikka sitten kotimekkona jos ei muuten. Mitäs olette mieltä?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

näyttää niin hyvältä sun päällä!

Milka kirjoitti...

Anonyymi: oi kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, toi on ku tehty sulle!! Aivan ihana mekko ja kaunis nainen :)

Minni

Milka kirjoitti...

Anonyymi: Kiitti :) tosi kiva kuulla. Ehkä mä kuitenkin pidän ton..