2/26/2014

Feeling more feminine

Tämä taitaakin on minun ensimmäinen "mielipidekirjoitus", tai ainakin kantaa ottava. Kauneuskirurgia on asia josta ei paljon puhuta muuten kuin julkkisten osalta, vaikkakin kyseisiä asioita miettii ns. tavallisestkin ihmiset. Kauneuskirurgia on varmaan yksi niistä isoimmista aiheista, joka jakaa vahvasti mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Aionkin nyt kertoa oman mielipiteeni, sekä kokemukseni aiheeseen liittyen.

Olin jo vuosia miettinyt rintojen suurennus leikkausta, mutta aina sitä kuitenkin päätyi siihen että syrjäytti koko ajatuksen. Ajattelin sitä paljon, mutta silti ajattelin myös, etten uskalla siihen ikinä ryhtyä. Enhän ole ikinä ollut minkäänlaisessa leikkauksessa, niin ajattelin että olisin hullu jos hakeutuisin veitsen alle omasta vapaasta tahdostani. Nyt sitten viimeisen vuoden ajan olen tutkinut asiaa enemmän ja aloin pohtia asiaa ihan tosissani. Ajattelin että voinhan ainakin käydä konsultaatiossa keskustelemassa asiasta jne, koska eihän se vielä mitään tarkoita. 

Aloin lukea enemmän eri klinikoista, jotka tekevät kauneus kirurgisia leikkauksia. Vaikken vielä ollut satavarma siitä, että päädyn leikkaukseen, halusin varmistua että klinikka on hyvä ja kirurgilla on kokemusta ja meriittejä. Tutkittuani päädyin sitten varaamaan ajan konsultaatioon Helsinki Clinikille, jonka taustatiedot vaikuttivat lupaavimmilta.
Jo pelkkä konsultaatio jännitti minua aikalailla. Tapasin plastiikkakirurgi Janne Jyrängin hänen vastaanotollaan Helsinki Clinikillä ja puhuimme pitkät tovit rintojen suurennusleikkauksesta. Minulla oli tietenkin paljon kysymyksiä, koska halusin vielä varmistua sellaisista asioita, joista en esimerkiksi netistä löytänyt mitään tietoa. Keskustelimme myös siitä millaista lopputulosta olin ajatellut ja olimme siinä samoilla linjoilla, eli halusimme säilyttää minun sirouteni, eli mietimme mahdollisimman luonnollista lopputulosta.

Ja syy miksi ylipäätään olen koskaan harkinnutkaan rintojen suurennus leikkausta on puhtaasti se, että kun olen luonnostaan niin pieni ja hoikka, ei tuota rintavarustustakaan kauheasti ole. Tämän lisäksi kun vielä harrastaa aktiivisesti liikuntaa, ei se ainakaan auta asiassa. Koska tavoitteenani on saada vartaloon lisää lihasta ja muotoa, ja sitä kun ei rintojen kohdalle oikein muilla keinoin saa, päädyin tähän ainoaan vaihtoehtoon. Halusin tuntea itseni naisellisemmaksi.

Konsultaatio käynnin jälkeen halusin vielä harkita asiaa ja punnitsin kaikkia hyviä ja huonoja puolia mielessäni. Tiedostin myös että olen sen ikäinen, että minun olisi hyvä käydä mammografiassa ennen leikkausta, että varmistutaan että kaikki on muuten kunnossa. Kävin rintojen ultraäänessä, sekä mammografiassa heti konsultaation jälkeen. Ajattelin että teen päätöksen vasta kun saan tietää että kaiken olevan hyvin näiltä osin. Kun kuulin että asiat ovat kunnossa, huomasin että edes pelko leikkauksesta itsessään ei saanut päätäni kääntymään asian suhteen. Niimpä aloimme siis miettimään kirurgin kanssa sopivaa leikkausajankohtaa. 

Kun sovimme asiasta, oli leikkaukseen vielä yli kuukauksi aikaa, ajattelin että se olisi minulle vielä hyvää pohdinta aikaa. Jos tuntuu että haluankin perua koko jutun, se olisi vielä mahdollista. Vaikka tiesin kyllä etten halua enää perääntyä, kun näin pitkälle olen jo uskaltautunut.

Leikkaus päivä koitti nopeammin kuin odotinkaan. Jännitys oli tietysti huipussaan kun lähdin matkalle kohti klinikkaa. Minut otettiin lämpimästi vastaan ja valmistelu leikkaukseen alkoi. Täytyy sanoa että leikkaus meni todella hyvin enkä paljoa ehtinyt jännittämään, koska sen jälkeen kun menin leikkaussaliin, en muista enää mitään. Heräsin pehmeästä sängystä peittojen alta ja kysyin milloin leikkaus aloitetaan :) Eli tästäkin voi siis päätellä että minä, kipua pelkäävä ihminen, en tuntenut juuri mitään. Pelkäsin varmaan eniten juuri sitä heräämistä, että minulla olisi kauheat kivut. Mutta ainut mitä tunsit herättyäni, oli hieman epämiellyttävä paineen tuntu leikkaushaavojen kohdalla.  En voi kyllä sanoa mitään negatiivista tuosta leikkauskokemuksesta. Helsinki Clinicillä oli niin asiansa osaava henkilökunta että pystyin luottamaan itseni heidän käsiin. 

Sitten siihen lopputulokseen.. nyt leikkauksesta on kulunut melkein viisi viikkoa, joten nyt alkaa jo nähdä sen varsinaisen lopputuloksen. Olen tosi tyytyväinen tähän, minun mielestäni, luonnolliseen ja neutraaliin lopputulokseen. Muut eivät edes huomaa eroa, jos eivät tiedä että olen kyseissä toimenpiteessä käynyt, mutta itse sen toki huomaa. 

Jos pitää jokin koettelemus kyseiseen toimenpiteeseen liittyen sanoa, se on ehdottomasti minun kohdallani tuo urheilukielto. Leikkauksen jälkeenhän ei saa treenata neljään viikkoon, eikä siis edes lenkkeillä. Olihan se haasteellista, mutta toki sitä keskittyy lepäämään ja tekee niinkuin  ohjeistetaan.

Tämän postauksen tarkoitus ei ole nyt kehoittaa kaikkia pienirintaisia naisia rintojen suurennukseen, ei todellakaan! Halusin vain kertoa oman kokemukseni, jos se vaikka voisi mahdollisesti auttaa joitakin sellaisia, jotka asiaa harkitsee tai ovat asiaa miettineet.  Ja jos haluaa kuulla lisää asiasta, voi minulle laittaa sähköpostia: fashionmyobsession@luukku.com tai aiheesta voi tiedustella myös suoraan klinikalta:  info@helsinkiclinic.fi.

Niinkuin aiemmin jo sanoin, tiedän että aihe jakaa vahvasti mielipiteitä suuntaan ja toiseen. Tiedän sen hyvin, koska joskus aikoinaan olin itsekin tavallaan kyseisiä toimenpiteitä vastaan, mutta niin se mieli vain muuttuu. Täytyy vain sanoa, että esimerkiksi rintojen suurennus on saanut turhan paljon huonoa mainosta esimerkiksi juurikin julkkisten osalta. Sitä ajatellaan vain että nainen hankkii rintojen suurennuksen vai tuodakseen itseään enemmän esille ja niiden avulla jopa julkisuuteen. Näinhän se ei todellisuudessa ole. Rintojen suurennus on nykyään "arkisempi" asia kuin voisi kuvitellakaan. Myös ihan "peruspulliaiset" miettii leikkausta ja haaveilee kauniista rinnoista, jokainen omanlaisistaan syistä. 

Oman kokemukseni perusteella voin siis sanoa vain positiivista koko operaatiosta, sekä ehdottomasti suositella Helsinki Clinic:ä. Nyt jälkeenpäin tajuaa myös, että pelkoni leikkauksesta olivat turhia. Mutta kai siitäkin on vain kiittäminen hyvää kirurgia, asiansa osaavaa henkilökuntaa, nykytekniikkaa sekä vahvoja särkylääkkeitä :)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

♥ Ohhoh .. Uijuij tuli vähän yllätyksenä mutta näytät varmasti vielä kauniimmalta jos vain mahdollista! ^^ Itselläni ei ole mitään kauneuskirurgiaa vastaan, koska se on jokaisen henkilökohtainen päätös jonka ei pitäisi kuulua kenellekään toiselle - eihän se voi myöskään vaikuttaa toisiin (tai jos joku ottaa nokkiinsa toisen operaatioista niin taitaa olla pää sekaisin; kenellekös tämä asia kuuluikaan :D) mutta en ole varma tuntisinko lopputulosta omakseni, noh ei ole kokemusta .. Tuntuuko ylimääräistä painoa tai muuta outoa etumuksessa? :)
Nyt kun mietin sanaa kauneuskirurgia ja -leikkaukset, tuli mieleen omat hampaani. Jos päättäisin suoristaa vinot yksilöt ja valkaista ne, eikö se olisi jo aika sama asia kuin rintojen ilmeen kohennus :) Vain toinen paikka kehossa! Sama juttu ripsienpiedennysten, botox-huulien, tai minkä tahansa kanssa jota meillä ei ole syntyessämme mutta jonka avulla haluamme kaunistaa itseämme. Ja pitää vielä mainita ettei minulla ole ikinä ollut mitään vahvoja mielipiteitä minkään suhteen tai vastaan, kai olen aika mukautuvainen ja salliva jokaisen yksilön omille päätöksille silloin kun ne eivät satuta tai alista ketään toista, koskien monia elämän osa-alueita.

xx haleja!

Satu

Milka kirjoitti...

Indie by heart: Nojoo, uskoinkin tuon tulevan ainakin osalle aika yllätyksenä. Mietin itekin alkuun että kuinka "niihin" tottuu ja juurikin että tuntuuko ne kokoajan jotenkin ylimääräiseltä tai jotain. Mutta nyt tämän reilun 5vkon kokemuksella voin jo sanoa, että välillä sitä ei edes muistakaan. Mutta uskon, että tuohonkin varmasti vaikuttaa paljon niiden kokokin. Jos eri entiseen ei ole mikään hurja, niin tuskin ne kovin oudolta voi tuntuakaan. Eli ei siis tunnu oikeastaan yhtään painoa erilailla etumuksella tai mitään muutakaan.

Ja totta, monia muistakin kauneusjuttuja voi verrata tuohon, ainoastaan noita kirurgisia kai "kauhistellaan". Kai kun ne ovat kuitenkin tavallaan vakavampia kun ovat ihan leikkauksia. Mutta totta puhut, että jollain tavalla noita muistakin asioita mitä sanoit, voi verrata kauneuskirurgiaan, koska kyllähän niissäkin ihmisen ulkonäköä muokataan, vaikkakin hieman enemmän pintapuolisesti.

Kiva että joku uskalsi sanoa mielipiteensä ;) <3