4/20/2018

Today's

Asukuvistakin voi jo päätellä, että niitäkään ei ole ihan hetkeen kuvailtu. Viimeiset on ehtinyt kuvata silloin kun maassa oli vielä lunta. Sen lisäksi etten ole ehtinyt kuvata asukuvia, en ole ehtinyt tehdä paljon muutakaan. Tai on sitä käyty töissä, treenattu ja rempattu uutta kotia, mutta siinä se sitten onkin. Jopa etelän matkan varaaminenkin on edelleen vaiheessa, vaikka lomaviikkoon ei ole enää montaa viikkoa aikaa. Mieluisatkin asiat on siis hieman jääneet, koska on niin paljon muutakin ajateltavaa ja hoidettavaa. 

Mutta kodin remppaaminenkin on mieleinen asia, tuskin maltan odottaa että pääsisin jo asumaan uuteen kotiin. Sitä on todellakin odotettu. Maltti ei ole minun vahvoja puoliani, mutta on tuo remppaaminen ihan oikeasti mielenkiintoistakin. Tavoite on saada asunto valmiiksi toukokuun loppuun mennessä, että pääsen sinne muuttamaan. Tarkoitus on irtisanoa nykyinen asunto tässä kuussa, joten vaikka jotain olisi vielä kesken uudella asunnolla, muutan sinne silti. Mutta kiirettä pukkaa. Koitan silti ehtiä tehdä muitakin mieluisia asioita, kaikki on vain järjestely kysymyksiä. Minä lähden tästä taas remontin keskelle, kun on päivän muut velvollisuudet hoidettu. Pidemmittä puheitta, ihanaa viikonloppua ♥ 

Ei kommentteja: