8/19/2019

Holiday update

Olen ottanut sanan "loma" ehkä turhankin kirjaimellisesti. Jäin elokuun alussa kesälomalle ja kaikki normaalit arkirutiinit on jäänyt, mikä on tietysti siis vain hyvä asia. Oltiin viikko ihan reissussakin, poissa kotoa ja se teki todella hyvää. Reissussa ollessa ei tullut edes treenattua yhtään, joten levätty on ainakin tällä lomalla. Eilen pääsin vasta pitkästä aikaa treenin makuun. Vaikka luulisi että lomalla ja kunnon levon jälkeen olisi jotenkin energinen, niin minulla se energia jäi sinne ensimmäiseen lomaviikkoon, nyt tuntuu jotenkin vain laiskottavan. Tälle viimeiselle lomaviikolle ei tosin ole mitään suunnitelmia, mutta täysin toimettomana en osaa olla montaa päivää. Katsotaan mitä sitä keskii..
Palasin hetkeksi loman alkuun näiden asukuvien merkeissä, kun juhlittiin toisen siskoni nuoremman lapsen rippijuhlia. Näissäkin juhlissa tuli taas kauhukseni todettua, että aika menee pelottavan nopeasti. Vaikea uskoa että tämä ihana siskonpoika on jo niin "vanha". Oman ikääntymisen välillä unohtaa (onneksi), koska ei juurikaan tule omia synttäreitä koskaan sen kummemmmin juhlittuakaan. Jospa tänä vuonna niitäkin koittaisi jossakin välissä juhlistaa, vaikka varsinainen ajankohta onkin hieman hankala.

2 kommenttia:

Natassia kirjoitti...

Love that stylish outfit with those sexy heels! :)

Looking gorgeous in black and white! :)

YouTube | Blog: Geekette in High Heels | Instagram

Milka kirjoitti...

Natassia: Thanks :)