4/12/2017

Rome shopping

Palaan taas hetkeksi Rooman reissuun ja shoppailuun. Reissuunhan lähdettiin lähinnä tutkimaan kaupunki jonne on halunnut jo pitkään, erityistä shoppailuvimmaa ei siis ollut. Tiesin että Roomassa on varmasti paljon kauppoja, niinkuin olikin, mutta shoppailureissuhan tämä ei ollut. 

Roomassa oli erikseen kadut joilla on lähinnä kalliimpien merkkien liikkeitä ja erikseen sitten perus ketjuliikkeitä. Näitä katuja oli ihana kierrellä vaikkei kauppoihin paljon mennytkään. Viimeisenä päivänä kun satoi vettä, piipahdettiin enemmän kaupoissa, lähinnä katselemassa. Pikkukojuja, eli matkamuisto myymälöitä, oli lähes joka nurkalla ja niissä tuli käytyä enemmänkin. Tuliaiseksi toin muunmuassa pastaa, oltiinhan sentään Italiassa, pastan luvatussa maassa.
Itselleni ostin tietysti Vogue lehden niinkuin aina reissultani, tällä kertaa luonnollisestikin italian kielisenä. Löysin sattumalta mustan korsetin, jollaisesta olinkin kerennyt haaveilla ennen matkaa. Se löytyi meillekin tutusta Mangosta. Ostin myös valkoisen off shoulder-puseron Blue sand -nimisestä liikkeestä, joka oli itselleni ennestään tuntematon brändi. Siellä olisi ollut paljon muutakin ihanaa kokeiltavaa ja ostettavaa, mutta siellä piipahdettiin vain ohimennen ja myöhemmin ei enää ehditty.

Kyllähän Roomasta varmaan olisi löytynyt muutakin ostettavaa, jos olisi kerennyt ja jaksanut kaupoissakin enemmän kierrellä. Nyt tällä reissulla kerättiinkin muistoja eikä materiaa ♥

Ei kommentteja: