8/13/2018

"But if you wear those golden earrings, love will come to you.."

Lähipiirini tietää, että olen jo jonkin aikaa (varmaan parisen vuotta) haaveillut ja harkinnut rustolävistyksen ottamisesta korvaan. Mutta aina se on jäänyt vain haaveeksi, osittain ihan vain  jo sen mahdollisen kivun vuoksi. Tässä kesällä totesin, että miksi sellaista tarvitisi välttämättä ottaa, kun voin renkaan laittaa korvaan lävistämättä sitä. Saan kivuitta hoidettua asian muutenkin, ja otettua korun pois huoletta aina kun haluan.
Etsin netistä koruja, joita voisin tähän ideaan käyttää. Totesin että hopeista en viitsi hankkia, jos vaikka onnistun sen hävittämään. Mutta en myöskään halua ihan rihkamaa, joka on parin käyttökerran jälkeen kauheannäköinen. Löysin netistä kaupan, Koruliike Romeo & Julia, jossa oli myynnissä korvarenkaita, joita voi käyttää ilman että tekisi lävistystä. Tätä voi käyttää niin korvarenkaana, kuin nenäkorunakin. Koru on 316L kirurginterästä. Tämä neiti on nyt tyytyväinen kun sai hoidettua kivuitta sen mistä oli haaveillut. Aina sen lävistyksen voi vielä hankkia, jos siltä tuntuu, mutta tällä erää nämä riittää minulle.
Kyseisellä liikkeellä on muuten mielenkiintoinen tausta. Se on perheyritys, jolla on ollut kivijalkamyymälä Oulussa jo 30 vuotta, ja jo ennen sitä he ovat myyneet käsityötuotteita ympäri Suomea. Tälläkin hetkellä osa myydyistä tuotteista on alusta asti käsin valmistettuja. Verkkokaupasta saa ostettua korujen lisäksi myös asusteita sekä sisustus- ja lahjatavaraakin. Tuotteita löytyy myös miehille. Kannattaa tsekata, jos liike ei ollut vielä ennestään tuttu.


Ei kommentteja: