1/07/2021

Outfit

Täytyy myöntää että nyt alkaa olla jo vähän ikävä farkkuja, niille kun on saanut heittää hyvästit tässä raskauden aikana. Mutta ei enää kauaa kun voi jo alkaa pian palailemaan vanhoihin pukeutumistottumuksiin, kunhan rakas pieni ensin saadaan turvallisesti tähän maailmaan. Vaikka toisaalta, mihin ne farkut edes pukisin päälleni.. kotona niissä ei vietä aikaansa kukaan ja vauvan saavuttua tuskin ihan hetkeen liikun juuri mihinkään kotoa. Ja veikkaan että silloinkin saattaa mukavuus mennä muun edelle, eli voi olla ettei ne farkut sitten loppujen lopuksi päätyisikään päälle.
Tässä raskauden aikana ei ole kyllä tullut ostettua yhtään uutta vaatetta itselle, mutta vauvalle on senkin edestä. Huomaan lähes päivittäin selailevani vauvan vaatteita, vaikka olen koittanut olla ostelematta niitä liikaa, ettei jäisi ainakaan täysin käyttämättä. Koska sitä olen tässä jonkin verran kuullut, että ei kannata liikaa ostaa, koska ne saattaa jäädä sitten täysin käyttämättä. Mielummin siis ostaa lisää tarpeen ja tilanteen tullen. Olen ostanut vauvan vaatteita niin uutena kuin kirppariltakin. Täytyi jossain välissä ihan kieltää jo itseltä nuo nettikirpparit, kun huomasin selailevani minille sieltä vaatteita lähes päivittäin. Mutta eiköhän nyt alkuun päästä näillä mitä olen hankkinut.

Ei kommentteja: