12/27/2017

Rubber duck

Silloin 90-luvulla toppakengät, "snowjoggerit", oli kuuminta huutoa. Muistan itsekin lapsena kyseisiä kenkiä omistaneeni, useammassa värissä. En olisi ehkä ihan uskonut, että sellaiset tulee uudelleen muotiin, aikuisille. Ja varsinkaan että itse sellaiset vielä omistaisin. 

Nyt toppakengät todella on muodikkaat, sen lisäksi että ovat ihanan lämpimät ja mukavat. Näistä tuskin ihan jokainen ohikulkija tykkää, ovat kuitenkin aika persoonalliset, vaikka silloin aikoinaan olivatkin hyvin yleiset katukuvassa. Näitä ei kovin monesta kaupasta saa, omani ovat Zio-kenkäliikkeestä ja ovat Rubber duck -merkkiset. Ihastuin yllättäen mustavalkoiseen ulkomuotoon ja nahkapintaan. Kengän varsi on topattu ja niissä on lisäksi lämmin vuori sisällä.

Bongasin nämä ensimmäistä kertaa muotimessujen aikaan Helsingissä pyörähtäessäni. Näin kengät Zio:n liikkeen ikkunassa ja ne jäi elävästi mieleeni. Tosin hetki piti nettiä selailla että ne löysin, kun ei silloin kiireessä jäänyt mieleen kenkäliikkeen nimi, jonka ikkunassa ne olin huomannut.

Täydelliset kengät Suomen talveen, pysyy vilukissan varpaatkin lämpimänä kovemmallakin pakkasella. Vielä en ole raskinut jalkaan laittaa, kun on loskakelit. Odottelen niitä pakkasia..

Ei kommentteja: