1/01/2018

Outfit

Viime aikojen ehdoton lemppariasu, tekonahkahousut ja valkoinen oversize pörröneule. Lisänä choker-kaulakoru. Rento mutta tyylikäs asu, ja myös lämmin. Nyt on taas saanut viettää laatuaikaa läheisten kanssa, ja blogi on jäänyt vaihteeksi kakkossijalle. Sentään instagramia on tullut silloin tällöin päivitettyä vaikka blogia ei ole ehinyt, ottakaa siis sekin seurantaan: @milkaelisabet

Nyt koitan asennoitua huomenna alkavaan työviikkoon, onneksi voi edes vähän lohduttautua sillä ajatuksella, että työpäiviä on tällä viikolla vain neljä. Tänään aloitin kuitenkin jo normaalisti viikon treeneillä. Kohta lähden vielä siskon kanssa pienelle lenkille, tulee unikin varmasti sen jälkeen paljon paremmin. Sitten ajattelin ihan vain olla ja tsekkailla uutta lempparisarjaa netflixistä. Rento aloitus vuoden ensimmäisenä päivänä.

Ei kommentteja: