1/09/2018

Paperself - Tattoo me

Silloin joskus kun kauppoihin tuli ensimmäisen kerran kultaisia ja hopeisia siirtotatuointeja, mietin että olisi hauska sellaisia testata. Vaikka esimerkiksi joihin juhliin siirtotatuointi sopisi kivasti koristeeksi, eikä välttämättä tarvitisisi juurikaan koruja. Nyt pääsin testaamaan Paperself:n siirtotatuointeja. Kuvan tatuoinnit on Henna Gold -tatuointiarkista.  

Paperself on vuonna 2010 perustettu maailman johtava taiteellisten, paperista valmistettavien asusteiden valmistaja. Brändi lanseerattiin Suomessa marraskuussa 2017. Siirtotatuointien lisäksi valikoimasta löytyy paperi-irtoripsiä. Ja pakko mainita että brändin tuotteita on nähty muun muassa Rihannan ´Princess of China´-musiikkivideolla. 

Nämä tatuoinnit on vielä ihanan siroja ja yksinkertaisia, eli sopii oikein hyvin tyyliini. Ainostaan tuo kulta ei ole ihan oma suosikkini, mutta noissa se ei näytä yhtää hullummalta. Näitä on kivempi käyttää kesällä, kun ei ole paita niitä peittämässä ja varmaan näyttää ruskettuneella iholla paremmalta muutenkin. Taidan näistä osan säästää kesään, vaikka sinne aikaa vielä onkin. 

Siirtotatuoinnit kestää iholla hyvänä noin pari päivää. Tällaisen kun laittaa iholle, tulee sama fiilis kuin silloin taannoin Costa Bravan reisulla kun otin hennatatuoinni, että tekee mieli ottaa oikea tatuointi. Mutta sen suhteen taidan jänistää edelleen liikaa. Vaikka haluisinkin hyvin yksinkertaisen ja pienen tatuoinnin, niin en taida olla vielä ihan valmis siihen laiton aiheuttamaan mahdolliseen kipuun. Taidan vielä toistaiseksi tyytyä näihin siirtotatuointeihin.

Ei kommentteja: