1/22/2018

New in

Hieman on taas hiljaista ollut blogin puolella. Viikonloppuna olisi varmaan ehtinyt ihan päivittämäänkin blogia, mutta ei vain jotenkin jaksanut. Tarkoitus oli mennä tekemään myös vähän ylitöitä, mutta en jaksanut sitäkään. Tiedättekö kun joskus ei vain yksinkertaisesti jaksa tehdä mitään, muuta kuin maata sohvalla ja katsoa hyvää sarjaa. Vaikka ei olisi edes kipeä, joskus on vain osattava levätä ja nollata kun siltä tuntuu. Ja nyt tuntui.

Mutta tänään pyörähti taas uusi viikko käyntiin, jospa sitä tämän jaksaisi paremmin. Alan välillä olla sitä mieltä, että taidan vain olla kunnon loma tarpeessa.. ja auringon!! Ehkä tässä malttaa vielä tovin tehdä töitä, mutta lomamatkojen tsekkailun voisin aloittaa jo ajoissa. Viime kerrasta jotain oppineena.

Kuvissa näkyy yksin uusimmista hankinnoista, jakku pitkästä aikaa. Tällaiseen ihastuin jo syksyllä, samoin kuin tuon tyylisiin housuihin, mutta aina ne vain jäi hankkimatta. Nyt löysin jakun alennusmyynnistä, omaa kokoani hieman isompana, mutta se ei haittaa. Tämä jakku saakin olla hieman väljempi. Jospa ne samantyyppiset housutkin saisi tässä hankittua ennen kevättä. Silloin niitä on mukavampi käyttääkin, kun on enemmän kenkävaihtoehtojakin niiden kaveriksi. En välttämättä halua pukea kyseisiä housuja maihareiden kanssa. Näen ne enemmäkin yhdistettynä avokkaisiin ja loafereihin.

Ei kommentteja: