11/12/2009

Glorious finds

Maanantai-iltana yhdeksän aikaan saatiin miehen kanssa päähämme suunnata vanhempieni luokse järvenpäähän. Tiistaina sitten oli ohjelmassa itiksessä pyörimistä, lähinnä shoppailu mielessä :) ylläri sinänsä. Ja mikä ilahduttava yllätys, tein jopa muutaman loistavan löydönkin! Nyt olisikin sitten tarkoitus esitellä ne teille.
Mustavalkoinen neuletakki Zarasta hintaan 19,90euroa. Mahtava löytö, lämmin ja juuri sellainen kuin olen etsinytkin!

Tämä pörröinen ihanuus on Gina Tricoista ja luulin jo ettei minulla ole enää mitään mahdollisuuksia saada tätä. Olin niin onnellinen kun löysin tämän! Neuleella oli hintaa 34,90euroa.

Samasta liikkeestä lähti mukaan toinen ympyrä kaulaliina, tällä kertaa harmaana.

Sitten viimeisin juttu, jonka ostin Tarjoustalosta :) (jepp,sieltä juuri).
Satiinipaita, jota olen myöskin jo jonkin aikaa etsinyt. Tällä hintaa vaivaiset 7euroa (aletuote).

Olen aika älyttömän tyytyväinen noihin kaikkiin juttuihin. Vaikkakin reissun lähes tärkein ostettava juttu jäi saamatta; kengät. Kokeilin Dinskossa niitä havittelemiani nilkkureita, mutta en ollutkaan niistä ihan niin vakuuttunut sovittelun jälkeen, että olisin raskinut 60euroa maksaa. Harmittaa, mutta ei voi mitään. Jos olisivat olleet vaikka muutaman kympin edullisemmat niin olisin luultavasti ottanut ne.

Nyt syömään ja sitten duuniin..

Ei kommentteja: