10/27/2011

isabel's leopard

Vaikka ostinkin juuri kahdet uudet kengät, niin kaipaisin kenkäkaappiini vielä jotain uutta ja erilaista. Olen jo jonkin aikaa silmäillyt noita Isabel Marant:n leopardi nilkkureita. Ne on aika samanmalliset kuin nuo Dinskosta ostamani nilkkurit. Sopisi tosin hyvin esimerkiksi mustiin vaatteisiin, joita aika paljon käytän. Ja ne toisi asuihin "sitä jotain", vaikka asu olisi muuten tosi simppeli. Täytyy vain tsekkailla löytyiskö noita mahdollisesti jostain hieman edullisemmin, ovat nimittäin aika suolaisen hintaiset.

10/26/2011

new belt, again

Ostin eilen taas yhden vyön lisää, KappAhl:sta. Tämä on kapeampi kuin se musta jonka ostin vähän aikaa sitten, mutta saman tyylinen kuitenkin. Ajattelin ettei aina tarvitsisi käyttää vain mustia vöitä. Hintaakaan kun ei jäänyt alennusten jälkeen kuin 3 euroa. Tämäkin näyttää luonnollisestikin kivemmalta asussa, koitan saada siitä kuvaa piakkoin.

10/24/2011

corset

Löysin tämän kuvan Byrdie Bell:sta joku aika sitten netistä. Ihana asu! Tässä hyvä esimerkki miten korsetti oikeasti menee muutenkin kuin alusvaatteena. Täytyykin itse koittaa etsiä joku kiva korsetti, että olisi valmiiksi jotain kivaa päälle laitettavaa kun seuraavan kerran olisi lähdössä jonnekin. Onko kellään vinkkejä mistä löytyisi joku kiva musta korsetti suht edullisesti? Vielä kesällä se valkoinenkin olisi mennyt, mutta ei ehkä enää.

10/23/2011

two new babies

Selvittiin ystävän kanssa reissusta hengissä, ihme kyllä. Kotiin tultuani olin niin väsynyt että kaaduin suoraan sänkyyn. Tuossa nyt ne merkittävimmät ostokset, jotka tein. Mustat peruskorkkarithan minulta puuttui edelleen, nyt sekin asia on korjattu. Sain vielä itselleni nuo nilkkurit, joista haaveilin.. ne oli alennuksessa ja jäljellä oli enää 37:sta ylöspäin olevia kokoja. Minun onnekseni 37 kävikin minulle pohjallisen kera, vaikka käytän normaalisti 36 kokoisia kenkiä. Kummatkaan kengät ei oikein pääse oikeuksiinsa kuvassa, mutta jalassa kyllä. Nyt jatkan sunnuntai koomailua jäätelön kera. Later.

10/21/2011

she tells me that her heart is sore

Tänään päällä mustaa yllättäen ja ripaus viinipunaista topin muodossa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan jälleen tosi mieleinen asu. Huomenna minulla ja rakkaalla ystävälläni on suuntana Helsinki, pieni irtiotto arjesta tyttöjen kesken edes päiväksi. Katsotaan kerkeänkö vielä tänä iltana ajastamaan huomiselle jotain, jos en niin palataan sitten sunnuntaina. Mukavaa viikonloppua ihanat!

10/20/2011

crazysexycool

Erin Wasson US Marie Claire Nov 11

10/19/2011

close-up

Tässä olisi yksi close-up kuva uudesta vyöstäni, jonka  tilasin bubbleroomista. Hain sen tänään postista ja oli heti testattava sitä. Se näyttää ja tuntuukin kivemmalta kuin odotinkaan. Mitäs tykkäätte?  En ollutkaan aikaisemmin tilannut bubbleroomista, nyt tiedän senkin systeemin. Ainakin suht nopeasti tuli paketti.

10/17/2011

burgundy suede

Nyt viininpunaiseen väriin hurahtaneena toivoisin myös laukkukokoelmaani jotain viininpunaista. Tuollainen viininpunainen mokkapintainen clutch-laukku olisi aika täydellinen, mutta jokin muunlainenkin voisi kelvata. Täytyy varmaan kiertää kirpparitkin tuollaisen toivossa. Tosin yleensä kun lähde kirpparilta jotain tiettyä etsimään, en varmasti löydä mitään sinne päinkään. Ebay:kään ei tuottanut tulosta. No mutta pidän peukkuja itelleni ja jatkan etsintää :)

10/16/2011

the harder I try...

Päätin testata kesällä ostamaani beigeä H&M:n neulemekkoa nyt myös vähän syksyisemmin puettuna. Itse ainakin tykkään. Nahkatakkihan nyt sopii kaikkeen, ja se myös rikkoo sopivasti tämän asun muuten suht hempeää ilmettä. Tuo Seppälän kaulaliinakin oli sattumoisin melkeinpä samaa sävyä kuin mekkokin. Mutta nyt laitan läppärin kiinni, koska kohta saan ihanan ystävän seuraksi piristämään muuten hieman masentavaa sunnuntaita. Later.

10/14/2011

snake

Leopardikuosin lisäksi myöskään käärmekuosi ei ole hullumman näköinen. Täksi syksyksi voisin haluta ainakin jonkin kivannäköisen käärmekuosisen paitapuseron. Mistähän sellaisia kivoja löytäisi..? Ihan kuin muistelisin esimerkiksi Zarassa nähneeni sellaisen. Täytyy katsoa ensi viikolla, kun lähdetään ystävän kanssa pikku reissulle, jospa sieltä löytyisi jotain. Miltäs se käärmekuosi teidän makuun näyttää?

10/12/2011

my name tattoo'd into your skin

Tykkään tatuoinneista ja olen joskus sellaisesta myös haaveillut. Mutta tosiasia on se että pelkään neuloja, siis tosi paljon ja homma onkin osittain kaatunut siihen. Olen myös tosi kipuherkkä. Joku pieni tatuointi olisi kiva, mutta pärjään hyvin ilmankin. Onneksi nykyään tehdään oikeasti tosi hienoja feikki tatuointeja. Sainkin valita pari kivaa feikki tatuointia faketattoos.se-nettikaupasta. Kyseinen kauppa siis myy feikki tatuointeja, niinkuin nimestäkin voi jo päätellä. Kuvassa näkyykin toinen niistä valitsemistani tatuoinneista. Tuolta sivustolta löytyy paljon kivoja tatuointeja, kannattaa käydä tsekkaamassa!

10/11/2011

vintage style

Vihdoinkin löysin sellaisen vintage-tyylisen vyön jota olin etsinytkin.. ja pitkään. Tilasin tuon kuvan vyön pari päivää sitten bubbleroom:sta, toivotaan että se saapuisi pian. Toivotaan myös,  että vyö olisi luonnossa vieläkin kivemman näköinen kuin kuvassa. Näette vyön sitten varmaan aika piakkoin asukuvassa, kunhan se kotiutan. Nyt valmistaudun töihin lähtöön, kivaa tiistaita ihanat!

10/10/2011

nowhere, now here

Nyt tuota Elin Kling:n suunnitelemaa upeaa Nowhere-mallistoa saa Nelly:ltä. Ihanaltahan se näyttää, ei tietysti mikään yllätys, kun Elin Kling on hommassa mukana. Muhkea valkoienn neule, nahka hihainen takki ja terävät metallikärkiset korkkarit on minun suosikkini kyseisestä mallistosta, pidänhän niistä muutenkin. Mitäs te olette mieltä tuosta mallistosta?

10/08/2011

Whatever caused me to stop the moment, The moment when I wished say I love you

Tänään uskalsin laittaa taas valkoiset farkut jalkaan, kun ei onnekseni satanut vettä. Jotenkin tykkään vieläkin pitää noita valkoisia farkkuja, vaikka olenkin yleensä mieltänyt ne vain kesähousuiksi. Tuo viime talvena ostamani ginan neule ei mennyt kirpparilla, hyvä niin, koska tykästyin siihen taas.. en ollutkaan kyllä käyttänyt sitä kuin pari kertaa. Nyt jatkan vapaapäivän viettoa Gossip girl:n parissa. Later lovers.

10/07/2011

cap

stylebykling.nowmanifest.com
Niin ne tietyt hassutkin jutut tulee muotiin.. en ainakaan muista että lippis olisi koskaan sen kummemmin ollut "muotia", mutta paljon sitä on kyllä aikoinaan käytetty. Nythän se taitaa olla jo ihan muotiakin. Mutta omalta osaltani voin sanoa, että en ehkä kuitenkaan itse pukisi sitä ihan lempparivaatteideni kaveriksi. Ehkä lenkille, tai muuten rentoon asuun lisänä, mutta muuten no thanks. Mitäs te tykkäätte lippalakeista?

10/05/2011

with and without

Poolopaidat ne vaan lisääntyy minun kaapissani. Nyt minulta löytyy myös tuollainen luonnonvalkoinen, sekin H&M:stä.  Tuossa nyt muuten myös se uusi rotsikin, hihat saisi olla vähän "tiukemmat", mutta muuten olen oikein tyytyväinen. Mutta tuollaisissa mentiin tänään. Vielä olisi huominen töitä, sitten kolme päivää vapaata. Suunnitelmissa on viettää laatuaikaa rakkaan ystävän ja ihanan kummilapsen kanssa, can't wait.

10/04/2011

contrast shirt

Kaikenlaisten paitapuseroiden ystävänä, isken aina kauppareissuilla ensimmäisenä silmäni kaikkiin ihaniin paitapuseroihin. Nyt en enää millään muista missä kaupassa näin tuon kuvan tyylisen paitapuseron viime viikolla.. saattoi olla H&M, mutta en ole varma. Se kuitenkin jä mieleeni kummittelemaan, ja kovasti haluaisin sellasta sovittaa. Jos joku muistaa nähneensä sellaisen jossain, niin olisin kiitollinen avusta :) Tuo on kivasti erilainen kuin muut yksiväriset puserot, siinä olisi joku "juju". Tuo Gala Gonzalez:n paita on kuitenkin aika identtisen näköinen kuin se, jonka bongasin sieltä jostain kaupasta. Tahtoo tuollaisen!

10/03/2011

beige huge scarf

Ilmojen kylmetessä minulle on tullut kauhea into ostaa lisää paksuja kaulaliinoja, eri värisiä. Kuvan beige kaulaliina on yksi viimeisimmistä hankinnoista, sen H&M:n tilauksessa tulleen viininpunaisen kaulaliinan lisäksi siis. Ihanan näköinen ja vieläpä tosi lämminkin. Tuossa samalla siis myös yksi asu viime viikolta.

10/02/2011

red leather

Punainen on sellainen väri, josta ei ole tykännyt oikein koskaan. Johtuu kai siitä, että joskus pienenä jouduin pakosta pukeutumaan siihen liiankin usein. Nykyään en siis tykkään siitä juuri ollenkaan mutta, tässäkin on kai oltava poikkeuksensa.. 
..nimittäin punainen nahkarotsi. Sellaisen voisin jopa harkita kotiuttavani. Onko kellään mitään mielikuvaa mistä täältä Suomesta voisi tuollaisen löytää? Sen tiedän että rapakon takaa niitä kyllä löytyisi..

10/01/2011

few basics

Eilen kävin hakemassa H&M:n paketin ja sieltä tuli muunmuassa nämä perustopit. Muutama syksyn väreissäkin. Sieltä tuli myös hopean värinen kauluspaita, uusi tekonahkarotsi ja viininpunainen kaulaliina. Noista muista laitan kuvaa sitten ihan asuissa, kunhan kerkeän. Valkoinen toppi, rotsi ja kaulaliina pääsi jo tänään käyttöön, mutta ei niistä tietenkään tullut otettua asukuvaa. By the way, täytyy varmaan tilata pari noita valkoisia toppeja lisää, ne on nimittäin sellaista kulutustavaraa.