5/30/2014

Wish Outfit

Tänään vaan haaveillaan asukuvasta, huomenna sitten voisin taas tosissaan koittaa saada sellaisen blogiin asti. Eli nyt on siis tyydyttävä vain toiveasuun. Huomenna on vähän erilaista ohjelmaa tiedossa, mutta jospa sitä kerkeäisi kameralla leikkimään sitten vielä iltapäivästä/illasta.

P.S. I want that bag.

5/29/2014

something for my hair - Biozell

Sain tuossa taannoin Biozell hiustuotteita testattavaksi. Itse en olekaan koskaan aiemmin tainnut edes kokeilla kyseisen merkin tuotteita. Samassa sain myös hopea shampoon ja hoitoaineen, niitä en ole vielä rohjennut testailemaan. Näistä nyt ehdoton suosikki tuote on tuo arganöljy! Olen aiemmin kokeillut varmaan kahta erimerkkistä öljyä hiuksiini, mutta tämä on kyllä huippu kamaa verrattuna niihinkin. Nuo pari muuta tuotetta on testattu vasta pariin otteeseen, mutta nekin vaikuttivat oikein lupaavilta. 

5/27/2014

INSPO : Week 22 / 2014

Tämän viikon inspiskuvat. Paljasta säärtä ja pitkiä takkeja. Miten muuten onnistukaan ajoittamaan nämä inspispostaukset aina sateisiin päiviin.. silloin on kai aikaa haaveilla siitä, mitä pukee päälleen sitten kun on taas kuivaa ja tarkenee. Mutta lempparijuttuja nyt on; pitkät takit, tennarit, revityt farkut, avokkaat ja ja valkoiset takit.

5/22/2014

Today's

Tämä väsyneen näköinen tapaus kävi eilen Annan kanssa tsekkaamassa Helsinki Fashion Trendi View- muotinäytöksen kaupungintalolla ja sitten pyrähdettiin vielä muutamassa kaupassa. Illalla olinkin sitten jo niin väsynyt, että kun pääsin vihdoinkin kaupan kautta kotiin, en jaksanut millään enää blogiinkaan kirjoitella. Mutta nyt on ihana fiilis, huomenna on jo taas perjantai, mahtavaa! Tällä viikolla onkin sopivasti normaalia vähemmän treenejä, niin kerkeää nauttia noista huikeista keleistäkin ♥

5/20/2014

Another black bag

Uusi laukku saapui tänään kotiin. Kyseinen laukku on hieman samannäköinen kuin tuo edellisessä postauksessa näkyvä laukku, jonka ostin viime keväänä. Tykkäsin laukun mallista, mutta nyt halusin hieman pienemmän kokoisen ja ilman tuota krokokuosia. Tarvitsin simppelin arkilaukun ja sellaisen sain. Mutta edelleen se pieni olkalaukku minulta uupuu, nyt kesällä varsinkin sille olisi käyttöä. Täytyy jatkaa etsintöjä..

5/18/2014

Today's

Asukuvat eiliseltä. Pitkien takkien lisäksi, olen hieman aristellut yhdistää matalia kenkiä myös boyfriend farkkuihin. Jotenkin ajattelen että kun housut on väljemmät, niin jalatkin näyttää hieman lyhyemmältä (voi näistä naisten ongelmia) :) Nyt kuitenkin päätin yhdistää nuo uudet ballerinat boyfriend farkkuihin ja ei tuo asu nyt näytäkään yhtään hullummalta. Sitä vaan monesti ajattelee etukäteen jostakin tietystä yhdistelmästä tuolla tavalla, mutta sitten kokeilemisen jälkeen yllättyykin positiivisesti.

5/17/2014

Pointed toe flats

Tämän kesän enimmäinen ballerina hankinta. Etsinkin juuri mustia ballerinoja terävällä kärjellä ja nämä sattui Seppälässä eteeni juuri sopivasti. Hintakin kun oli alennettu naurettavaan 5euroon, niin ei tarvinnut kahta kertaa miettiä ostanko kengät. Huomenna sitten tulossa asukuvaa kenkien kera.

5/14/2014

Today's

Ihana aurinko, tänään ei siis mitenkään voinut olla ottamatta asukuvaa. Kuvassa toiset kirppari farkuista, halusin tuollaiset löysemmät, vähän boyfriend tyyppiset. Harkitsen vielä raskinko hieman itse tehdä kulutuksia noihin farkkuihin, ne kun näyttävät kivalta muutenkin. Asun pusero on yksi niistä H&M:n tilauksen kotiin jääneistä yksilöistä. Pusero muistuttaa jonkin verran paitapuseroa, mutta tuo kietaisumalli jo erottaa sen kivasti perus paitapuseroista. Tuon mallinen voisi näyttää kivalta myös esimerkiksi vaalansinisenä.

5/12/2014

New in: more denim

Olen todennut että teen nykyään parhaat farkkulöydöt (ja tietysti myös parhaaseen hintaan) kirpparilta. En oikestaan edes muista milloin viimeksi olisin ostanut farkut ihan kaupasta. Vain ne vahapintaiset housut ja nahkahousut ovat viimeaikaisia housuostoksia kaupasta. Huomaa taas kun alkaa kevät tulla, niin sitä mukaa alkaa myös kaapit täydentyä farkuista, kaikilla eri pesuilla.

5/10/2014

Today's

Joihinkin vaatteisiin sitä vaan tykästyy ihmeen paljon, ja tuo uusi Gina Tricotin paitapusero on ehdottomasti yksi sellainen.  Vaikka kyseessä on jälleen kerran tosi yksinkertainen asu, niin itse tykkään todella paljon. Tekonahkahousut ja simppeli paitapusero yksinkertaisten korujen kanssa - niin minun näköiseni asu. 

5/09/2014

INSPO: Week 19 / 2014

Sateisen perjantain inspiskuvat olisi siinä. Hirveästi ei noista saatua inspistä kyllä ihan voi soveltaa tuohon ulkona piiskaavaan kylmään sateeseen, mutta ehkä tässä taas joku päivä. Viime aikoina kun on inspiskuvia koneelta seilaillut, niin sitä mukaa on myös hankinta-lista kasvanut.

 Hankinnoista puheen olleen.. tänä iltana on tullut taas vähän harrastettua nettishoppailua. Toisaalta se on aina vähän jännä odottaa niitä tuotteita sitten saapuvaksi, kun ei koskaan ihan varmaksi tiedä miltä ne livenä näyttää. Mutta toivotaan että ovat mieleisiä.

5/06/2014

More hair

Olen harkinnut niitä "pysyvämpiä" hiustenpidennyksiä nyt taas jonkin aikaa, mutta päädyin sitten kuitenkin tuttuun ja turvalliseen, eli klipsipidennyksiin. Vanhat pidennykseni olikin jo aika huonossa kunnossa. Nyt sain abHair.com:sta testiin klipsipidennykset. Päätin ottaa sen kaikkein pisimmän vaihtoehdon, että niitä voi sitten itse tarvittaessa lyhentää.

Suosittelen tutustumaan kyseisen nettikaupan hiustarjontaan, löytyy paljon erilaisia, eikä hintakaan ole yhtään paha. Toimitus Suomeen kesti vain vajaan viikon, eli sekin vain plussaa.

Valitsemieni pidennysten väri ei ihan mene yksiin omien hiusteni kanssa, mutta se oli oikeastaan tarkoituskin. Olen nimittäin ajatellut taas lisätä jotain sävyä tuonne oman sekaan raitojen muodossa muutenkin. Ja ainahan noita pidennyksiäkin voi sävyttää.

Sen yhden kerran mitä noita nyt olen kokeillut, täytyy sanoa, että ainakin minun mielestäni hiusten laatu on hyvä. Ei tunnu helposti takkuuntuvalta ja hiuskuitu tuntuu paksulta.

abHair.com haluaa tarjota nyt myös blogini lukijoille mahdollisuuden uuteen kesätukkaan, alennuksen kera :)
Tällä alekoodilla: *MilkaJ15* saat 15% alennusta tilauksestasi.  
Nyt vain hiusostoksille -> abHair.com

5/05/2014

I say no to "mandals"

Pitkästä aikaa ajattelin esitellä yhden "trendin", joka ei minua saa innostumaan. Ne on nuo sandaalit, jotka omaan  mieleeni muistuttaa ihan liikaa terveys/työsandaaleja. Itse tykkään enemmän siroista sandaaleista, ja en vain yksinkertaisesti voi noita sandaaleja omaan jalkaani kuvitella. Ihan kivaltahan nuo on siis kuitenkin muiden jalassa näyttänyt. 

Senso ja Birkenstock ovat näistä ymmärtääkseni ne suosituimmat merkit, mutta tietenkin ketjuliikkeet kuten mm. Zara, on myös näistä tehnyt oman versionsa. Mitäs muut tykkää tästä trendistä? What do you think about mandals?

5/03/2014

Today's

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, tuo sanonta pätee kai asukuviinkin. Koko päivä ollut aikaa, mutta silti tuntuu ettei ole saanut mitään aikaiseksi. Ehkä se on hyväkin, että tämän päivän on osannut ottaa levon kannalta, kun muuten viikko on ollut aika hektinen. Asussa beige villakangatakki, joka on second hand löytö. Vielä jonkin aikaa tuota varmaan voi käyttää, ennen kuin se on jo liian "paksu" kevät keleihin. Nyt vähän ruokaa ja sohvalla rentoilua.. Kivaa lauantai-iltaa ihanat!

5/01/2014

Just another shirt

I just loooooooove shirts! Paitapuseroita / kauluspaitoja ei kai myöskään voi koskaan olla liikaa. En vain ole saanut mielestäni tuota Gina Tricotin vaaleansinistä paitapuseroa, sen jälkeen kun sitä joskus reilu kuukausi sitten kokeilin. Tällä viikolla sitten soittelen myymälöitä läpi ja yhdestä sitten löytyikin vielä minua kokoani. Tuo on jotenkin super ihanaa materiaalia, ihanan tuntuinen iholla ja laskeutuu kivasti päällä. Asukuvaa siis tulossa..