1/04/2012

daria

Lovely Daria. Ehkä vähän tulee matkakuume nykyään tälläisistäkin kuvista. Ei tuo ulkona oleva räntäsadekaan sitä tietysti ainakaan hillitse, päinvastoin. Täytyykin alkaa nyt jo vähän katselemaan noita matkoja, vaikka suunnitelmissa onkin tehdä reissu vasta toukokuussa.. on ainakin jotain mitä odottaa! Kivaa keskiviikko iltaa murut!


1/02/2012

new year's eve outfit

Tässä kuva uudenvuoden asusta edes näin kuvattuna, kun ei jostain syystä tullut otettua silloin yhtään kuvaa asusta. Johtuu kai siitä, että minä olin se joka olin kameran takana, enkä edessä. Harmi vain, koska asu oli mieleinen. Mutta ilta/yö oli upea ja nyt on uusi vuosi aloitettu hyvällä mielellä. Eilen oli olo vähän heikko, mutta tänään ollaan jo taas elossa. Kuvat on muuten otettu minun uudelle kameralla, Sony Nex3. Niin, ja ihanaa alkanutta uutta vuotta!

12/27/2011

bigger

Meinasin silloin joku aika sitten tilata nelly:stä sen kaularenkaan, mutta päädyinkin sitten tähän KappAhl:n kaulakoruun. Tämä on huomattavasti massiivisempi kuin se minun toinen kaularengas, mutta silti ihan erilainen kuin se nellyn versio. Ajattelin että se voisi näyttää aika hassulta kun minulla on niin ohut kaula, joten ehkä tämä oli kuitenkin fiksumpi vaihtoehto. Nyt jatkan uudenvuoden vieton suunnittelua.. Later.

12/24/2011

Very merry

Muodikasta joulua kaikille ihanille muodikkaille lukijoilleni! Nyt nautitaan joulusta, vaikkei maa olekaan kaikkialla niin valkea kuin toivoisi. Mieli ja sydän ne tekee oikean joulun <3

12/22/2011

..something in between..

Vielä huominen töitä, sitten olisi jopa kolme päivää vapaata. Koitan keretä tekemään muutakin kuin siivoamaan ja syömään. Minusta on ihana bongailla netistä kaikkia inspiskuvia, toivottavasti kerkeän tekemään sitäkin noiden vapaiden aikana. Mutta nyt otan vähän iltapalaa ja koitan kerätä voimia vielä huomiseen koitokseen. Later.

12/17/2011

today's details

Tässä taas vain yksityiskohdat päivän asusta.  Tämä tyttö oli sen verran väsynyt, ettei kokokuvasta olisi kovin edustava tullutkaan. Tuossa muuten näkyy ensimmäistä kertaa tuo KappAhlista jonkin aikaa sitten ostamani vyö. Mutta nyt on painuttava untenmaille koska huomenna edessä taas piiiitkä duunipäivä. Palataan ensi viikolla murut :)

12/15/2011

silver legs

Joku ihme noissa hopean värisissä housuissa/farkuissa kiehtoo.. vaikkakin tiedän että ne on aika erikoiset ja saattaisi jäädä vähäisellekin käytölle. Mutta jostain syystä ne vaan näyttää tosi kivalle. Että jos nyt alennusmyynneistä sattuisi löytymään hopeiset farkut pilkkahintaan, niin saatan harkita niiden hankkimista tosissani. Mitäs muut on mieltä noista.. liian silmiinpistävät??