1/25/2020

Almost like it

Maihareita rakastavana tyyppinä olin pitkään harkinnut ostavani Dr Martensin maiharit. Päädyin sitten kuitenkin hankkimaan vain siitä muistuttavat yksilöt. Vaikka ne olisivatkin varmaan olleet pitkäaikaisempi investointi, niin päädyin tällä kertaa halvempiin versioihin. Yhdet maiharit minulta jo löytyikin, mutta halusin nyt toisen parin paksummalla pohjalla. Mielestäni nämä H&M:n paksupohjaiset maiharit on oikein oiva korvike Dr Martensin maihareille. 

Nämä menee loistavasti myös kesällä, koska näissäkään maihareissa ei ole vuorta, eli eivät ole mitkään varsinaiset talvikengät. Yhdet tietyt kengät vielä haluaisin talveksi hankkia, jollai tavalla kai nekin hieman muistuttaa maihareita, mutta ilman nauhoja. Katsotaan onnistaako niiden suhteen tulevalla Tallinnan reissulla, näin ainakin toivon. Niistä lisää sitten, jos onnistun sellaiset löytämään. Pidetään peukkuja!

1/15/2020

Today's

Asukuvan trenssi ei varsinaisesti ole enää päällä paljoa ollut, koska talvi. Vaikka omaan makuuni ihanan leuto talvi onkin ollut ja välillä on pystynyt laittamaan päälle huomattavasti kevyempää kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Odotan jo silti kuumeisesti kevättä ja kesää.. ja auringonvaloa. Viime aikojen synkät kelit on saanut tosissaan kaipaamaan myös lomaa jossain lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa. Jospa sitä vielä muutaman kuukauden jaksaisi odottaa, ennen tämän vuoden ensimmäistä lomamatkaa. Vielä ei ole suunnitelmaa mihin sitä suuntaisi, mutta eiköhän sekin tässä muutaman kuukauden sisällä selviä. On tässä onneksi sentään tiedossa ystävän kanssa päiväreissu Tallinnaan ♥

1/09/2020

Daydreaming

Pitkästä aikaa olen alkanut haaveilla jostain ihanasta pienestä merkkilaukusta. Voisin nyt palkita itseni sellaisella kaiken ylitöiden tekemisen jälkeen. Nyt on tullut haaveiltua ja katseltua laukkuja netistä ihan tosissaan, nettikauppojen selailu on aina kivaa. Vielä en ole varmaa päätöstä tehnyt laukun suhteen, mutta alla pieni kollaasi vaihtoehdoista, jotka mielessä pyörivät päällimmäisenä.
Balenciaga on ylipäätään suosikki merkkinä tällä hetkellä, niin asusteissa kuin vaatteissakin. Jos raskisin, niin ostaisin enemmän kyseisen merkin tuotteita. Yves Saint Laurent on aina miellyttänyt minun laukkujen suhteen, joten se on ehdottamasti vahvimmilla tässä mietinnässä.

Joskus sitä täytyy itseäänkin muistaa ja palkita. Ei kai siihen aina edes tarvitse mitään erityistä syytäkään. Jos ei rahat ihan omasta pussista riittäisikään, niin aina voi turvautua kulutusluottoihin. Esimerkiksi www.sortter.fi, sieltä saat nopeasti lainapäätöksen. En tosin tiedä ottaisinko itse lainaa laukkua varten, mutta jotain muuta tarkoitusta varten saattaisin ottaakin, jos tarve joskus tulisi.

1/04/2020

Outfit

Heti alkuun, ihanaa uutta vuotta kaikille. Joulu ja uusivuosi meni taas ohi hujauksessa, niin myös minun "joululomani". Onneksi ensi maanantai on taas vapaapäivä, saa huomisen ylityöpäivän jälkeen vielä päivän levätä ennen varsinaista työviikkoa. Näin talvella sitä malttaa istua töissä ylimääräistäkin, kun ei ulkoilukaan kauheasti houkuttele. Kesällä sitä ei niinkään malta ylitöitä tehdä, joten täytyy nyt koittaa jaksaa painaa. 

Päivän asu kuvattu näin, koska kuvaajaa ei kotona tänään ole kovin paljoa näkynyt. Tänään mentiin perusjutuilla; farkut, valkoinen paitapusero ja mustat pitsirintaliivit. Yksinkertainen ja klassinen asu. Kaveriksi paksupohjaiset maiharit. Farkut ja valkoisen paitapuseron voisi kai määritellä aika luottoasuksi, sopii niin moneen tilanteeseen/tilaisuuteen.

12/22/2019

Today's

 Julkaisematta jääneet asukuvat. Tätä asua kuvaa hyvin yksi sana; oversized. Yksi syksyn lemppari asuista, rento mutta tyylikäs. Valkoinen huppari on viime talven hankintoja, miesten osastolta ostettu. Näitä "miesten huppareita" onkin muutama kertynyt jo silloin alkuvuonna. Mitä olenkaan maininnut siitä iän mukana tuomastaan mukavuuden halusta..

Tällä viikolla on alkanut tuntua että väsymys alkaa hieman kasautua, joten ensi viikon loma tulee juuri oikeaan aikaan. Ehkä pää alkaa jo tajutakin, että pian saa levätä. Jouluviikko on siis lomaa, eikä minulla ole ihme kyllä mitään erityisiä suunnitelmia, ehkä se on ihan hyväkin. Ei aina tarvitse ollakaan, olen oppinut nauttimaan ihan vaan olemisestakin. Joulussa nyt on jo ohjelmaa itsessään ihan riittämiin.

12/15/2019

Jo Malone scent

Viime vuosina minulle on tullut tavaksi ostaa ulkomaan matkoiltani uusi hajuvesi. Tämä ostin kuitenkin ihan Suomesta. Tosin ihastuin tähän tuoksuun ensimmäisen kerran Malagan lentokentällä, ei tavallaan reissutuoksu tämäkin. Tuoksuttelin tätä myöhemminkin pari kertaa, ennen kuin pari viikkoa sitten tein ostopäätöksen. Tuoksu on aika erikoinen ja suht vahva, joten tätä täytyi ihan harkita. En kuitenkaan ole saanut tätä tuoksua mielestäni, joten black friday:na tilasin sen Emotionin nettikaupasta. Olkoon sitten vaikka joululahja itselleni.

Tätä tuoksua kuvaa hyvin tämä Kicks:n sivuilla oleva kuvaus: 
"Namibialaisen mirhapuun täyteläiseen mahlaan on sekoitettu lämmintä mantelia ja vaniljantuoksuisia tonkapapuja. Hienostunut ja huumaava." 

12/04/2019

Today's

 Pienen hiljaiselon jälkeen täällä taas, asukuvien muodossa. Kuvissa aiemmassa postauksessa mainitsemani ruskea takki. Tällä ei ehkä ihan talvipakkasilla pärjää, sen verran ohut takki kyseessä. Mutta menee hyvin leudolla kelillä, kuten tänään. Takki on Femme Luxe:n valikoimasta. Kyseisen kaupan takkivalikoimasta löytyy takkeja eri vuoden aikoihin. Talveksi löytyy niin lyhyttä untuvatakkia kuin minulle mieleisiä pitkiä teddytakkejakin. Nyt kaikesta saa vielä 50% alennuksenkin, joten kannattaa tsekata.

Kuvan tennarit taitaa jäädä talveksi kaappiin tämän jälkeen, nilkat saattoi hieman palella tässä asussa. Vaikka nuoriso kulkeekin nykyään talvet tennareissa, ehkä itsellä on jo sen verran järkeä päässä että en niin enää talvella tee. Täällä kylmässä koti Suomessa ainakaan.