12/06/2009

Cross your fingers

Eilen kävin tosiaan Helsingissä pyörähtämässä.. en paljoa ostellut. Tarkoitus oli nimittäin ostaa joululahjoja, siis muille kuin itselleni. Silti ostin muutaman jutun itsellenikin. Huomenna kun on enemmän aikaa ja jaksamista, voisin esitellä ne pari juttua teillekin.
Päätin nyt sitten että palautan sen hennesistä ostamani toisen paidan, joita ostin kaksi. Kultainen versio lähtee palautukseen. Hopea on edelleen enemmän mun juttu. Mutta koitan löytää palautettavan paidan tilalle yhden toisen tuotteen.. yhden aika perus neuletakin, niitä kun tarvitsee aina.

Neuletakki maksaakin sopivasti saman verran kuin paita, jonka palautan. Tykkään neuleessä noista erikoisista käsivarsista/olkapäistä. Ja mun musta lyhyt neuletakki on jo aika kärsinyt, kaipaankin jo sen tilalle uuden, joka oikeasti näyttäisi mustalta (nykyinen on jo sen verran "kulahtanut"). Nyt vain sitten peukut pystyyn että niitä neuletakkeja olisi minun koossani siellä hennesissä.. Nimittäin Hesan kyseisistä myymälöistä tuo neuletakki oli täysin loppunut.

Ei kommentteja: